Tällä sivulla voit seurata hankeen etenemistä, yhdistyksen toimintaa sekä lukea muita Savukosken kalastuksen ja matkailun kuulumisia. Uutiset julkaistaan täällä tiivistetyssä muodossa. Laajemman näkökulman saat tutustumalla Medialle-sivun artikkeleihin.
Voimayhtiöt pakkotoimiin? Jokiyhtiöiden aiheuttamat haitat vaelluskalakannoille ovat vahvasti alimitoitettuja. Velvoitteet pitäisi viisi- tai peräti seitsemänkertaistaa nykyiseen verrattuna. Vaikka sopimukset rakentamisen kompensaatioista tehtiin vuosikymmeniä sitten, näitä velvoitteita voidaan tarkistaa, kun tutkijat ovat saaneet lisää tietoa haitoista ja esimerkiksi velvoitteiden toimivuudesta.
Jokiyhtiöillä on periaatteessa kaksi tietä valittavana. Joko ne korottavat velvoitteitaan vapaasti ja omasta tahdostaan tai sitten ne pakotetaan oikeusteitse. Velvoitteita ei kuitenkaan kannata sijoittaa enää pelkästään istutuksiin, koska nykyään tiedetään kuinka huonosti ne toimivat. Raha pitää sijoittaa kalateiden rakentamiseen ylösnouseville ja mereen laskeville vaelluskaloille, jokialueen kunnostukseen, ylisiirtoihin ja tietysti myös istutuksiin, sanoo tutkija Panu Orell. Tapani Niemi haastattelee.
Jokiyhtiön kalatiestrategia Edellinen hallitus hyväksyi valtioneuvoston esittämän kalatiestrategian, jolla yritetään palauttaa luonnonvaraisia vaelluskalakantoja rakennettuihin vesistöihin. Kalatiestrategia tähtää siihen, että tulevaisuudessa nämä elvytetyt kalakannat ylläpiävät omaa elinkiertoaan siten, kuin ne ovat tehneet vuosituhansia ennen jokien valjastamista. Käytännössä strategia edellyttää kalateiden rakentamista merestä nouseville ja mereen laskeville kaloille, emokalojen ylisiirtoja, istutuksia, kalojen leimattamista kotijokeen, kalastuksen sääntelyä, kunnostuksia ja paljon muuta, mikä vie tolkuttomasti rahaa. Onneksi jokiyhtiön velvoiteistutukset ovat jopa seitsenkertaisesti alimitoitettuja aiheutettuun haittaan nähden, sanoo tutkija Panu Orell. Tapani Niemi haastattelee.
Voimalaitosten lohileikkurit Kalatutkija Panu Orell sanoo, että voimalaitoksen turbiinit leikkaavat peräti kymmenen prosenttia syönnösvaellukselle vaeltavista lohen poikasista. Lisäksi voimalaitoksen yläpuolinen patoallas vilisee petokaloja, jotka haukkaavat neuvottomista lohenpoikasista osansa. Niinpä nykyiset rakennetut joet ovat lohen suvulle varsinaisia surmanloukkuja, peräti 80-90 prosenttia koko syönnösvaellukselle vaeltavasta parvesta tuhoutuu pelkästään mereen laskiessa. Silti tutkija Panu Orell ei heitä virvelia jokeen vaan sanoo, että maailmalla on kehitetty monia toimivia ohjausjärjestelmiä, millä suojellaan poikasia alasvaelluksella. Tapani Niemi haastattelee.
Laitosolot suosivat tietynluonteisia kaloja Kalatutkija Panu Orell sanoo, että kalanviljelylaitoksissa kalojen poikaset elävät pumpulissa, eivätkä tiedä häijystä maailmasta mitään. Sitten ne heitetään keskelle 'sotaa' ja valtaosa poikasista kuolee heti alkuun. Tapani Niemi haastattelee.
Ujot ahvenet ja lohet Eläintieteilijät ovat viime vuosina tutkineet eläinten ujoutta. On olemassa ujoja ahvenia, ujoja lohia ja ujoja koiria. Eläinten persoonallisuutta tutkitaan sen vuoksi, että saman lajin saman ikäiset yksilöt käyttäytyvät eri tavoilla. Nämä yksilölliset erot säilyvät yksilön elinajan. Lohia ja taimenia kasvatetaan kalanviljelylaitoksissa tylsissä metallitankeissa. Virikkeetön ja tylsä ympäristö vahvistaa synnynnäisiä ominaisuuksia ja rohkeista tulee tyhmänrohkeita. Kun istukas joutuu jokeen tai järveen, rohkea ei syö rokkaa uudessa ympäristössä vaan se joutuu hauen suuhun. Filosofian tohtori Laura Härköstä haastattelee Tapani Niemi.
Lohesta hyödynnettiin kaikki Ennen muinoin jokivarressa kala syötiin tarkoin. Mitään ei haaskattu. Kemijoen villilohen ruodot, pää, kieli ja evät keitettiin yhdessä puhdistetun vatsalaukun ja maksan kanssa. Muu osa kalasta suolattiin. Toisin kuin nykyään kalaa ei koskaan savustettu, vaikka lihaa savustettiinkin. Suolalohen nahka syötiin sellaisenaan tai käräytettiin hellakoukussa ennen nautiskelua. Keitetyn lohen pää halkaistiin, kalan kieli ja joka ikinen rasvahitunen ja luu imeksittiin hartaasti. Rasvaiseen liemeen saatettiin lisätä sipulia ja voita, ettei soppa olisi liian kuivaa. Näin suonet pysyivät auki. Kemijoen lohta kaipauksella muistelee savukoskelainen Oiva Leukku. Tapania Niemi haastattelee.
175 lohta kesässä Savukosken marttilainen Oiva Leukku muistelee kuinka hänen isänsä pyysi yhtenä kesänä kuuluisan itälappilaisen erämiehen, Ikä-Alpin kanssa lohta Yli-Kemiltä. He saivat yhden ainoan kesän aikana 175 lohta ja laskemattoman määrän meritaimenia. Suurin lohi painoi 26 kiloa. Oiva Leukku muistelee, että sen rinnalla taimenet vaikuttivat pikkukaloilta, painoivat vain kolmesta viiteen kiloa. Tapani Niemi haastattelee.
Mikä on puka? Koukkupuka, Vasarapuka, Akansyvä, Siikamukka, Kuikanpuka, Leukkuhamara, Nuutamahauta ja liuta erilaisia koneloita. Tässä muutama esimerkki ikivanhoista lohenpyyntipaikoista Ylä-Kemijoella. Nimet jäivät perinnöksi muinaisilta keminsaamelaisilta, jotka asuttivat koko nykyisen Lapin aluetta Kuusamosta Kittilään ja Inarin eteläosiin. Keminlappalaiset sulautuivat suomalaisiin 1800-lukuun mennessä. 83-vuotias Oiva Leukku Savukosken Martilta muistaa Ylä-Kemijoen parhaat lohenpyyntipaikat. Hän kertoo, mistä sai parhaiten kalaa ja kenelle se osa Yli-Kemin nautinnasta kuului. Oiva neuvoo tarkasti kuinka tehtiin lohipato Ylä-Kemin tapaan. Lohi viihtyi kosteessa eli akanvirrassa ja siihen pyytömies viritti verkon. Tapani Niemi haastattelee.
Lohta pyydettiin pommilla ja kiväärillä Ennen vanhaan köyhä kansa keksi keinot pyytämiseen ja pitää ruoan syömäkuntoisena. Suolaa käytettiin paljon enemmän kuin nykyään, mutta kala säilyi helteillä. Sirpillä leikattiin lehtikerppuja ja kotimatkalla heitettiin uistin ja nostettiin isomuskalat sirpillä veneeseen. Sota-aikana lohta pyydettiin pommilla. Sen kun räjäytti pohjassa, kalaa oli kantena pinnalla. Syrjäisiin taloihin jaettiin sotilaskiväärejä. Nuoret pojat oppivat nopeasti pyytämään kalaa ampumalla. Aimo Kilpimaa oli 11-vuotias ja katsoi venäläistä partisaania piippua pitkin. Hän ei halunnut tappaa ihmistä, ellei se tule sisään pirttiin. Silloin hän roikaisee. Tapani Niemi haastattelee.
Lohi meni rosvohotuun Ennen vanhaan lohenpyytäjien siimat ja verkot olivat erittäin heikkolaatuisia, eivätkä ne kestäneet parikymppisen lohen teutarointia. Pyytäjät kehittivät siihen erikoistekniikan. Siima tai siimakela sidottiin kiinni perämelaan ja päästettiin vapaaseen laskuun. Aikansa mesottua lohi kääntyi selälleen ja se oli helppo nostaa veneeseen. Savukoskelainen Aimo Kilpimaa muistaa, että sodan jälkeen lohta oli niin paljon, että hätäisimmät vonkaleet yrittivät hypätä kalamiesten veneeseen. Aimo näki lapsena myös todella suuren kojamon. Lohivainaa oli tehnyt miehisen tehtävänsä, jatkanut Kemijoen lohen sukua ja uupunut häävuoteelle. Aimo arvioi, että vainaa painoi ainakin 30 kiloa. Tapani Niemi haastattelee.